keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Yksityiskohtia, näkymiä, ideoita

Melkoinen kuvakierros pihassa ja se oli ihan pintaraapaisu. Olisin viihtynyt tässä kohteessa vaikka kuinka kauan. Tässä vielä jotain yksityikohtia tuosta upeasta paikasta. Olen itsekkin kuvista löytänyt asioita, joita en tuolloin reissulla edes nähnyt. Olisipa ollut enemmän aikaa kiertää rauhassa tuolla.
Tässä pihaan rajoittuvaa osaa puutarhasta. Kasvit tuntuivat olevan kaikki hyvin voivia ja rikkaruohoista ei hajuakaan.
Piristäviä yksityiskohtia löytyi. Hämmästyttävää, miten näidenkään kivien ympärillä ei ollut pitkiä ruohoja. Tuntui, että jonkun täytyy koko ajan olla puutarhassa siistimäsässä sitä.
Lähemmin vielä omenapuun juurella ollut penkki. Paju oli todellinen rakennusmateriaali ja sitä oli käytetty taitavasti.
Tässä harppu köynnöstelineenä. Harppukin oli itse tehty ja istuksen multatilan rajasi pajupunos.
Nämä jännät kantosienet pihan puolelta kuvattuina. Havuja oli yhdistelty kauniisti istutuksiin. Pihasta oli valokuvia talven aikaan ja se oli upea katseltava silloinkin, vaikka lumi peitti maan.
Tätä siltaa mentiin tämän juttusarjan alussa isommalle piha-alueelle. Tässä silta tultaessa taloon päin.
Ja se kulman takana ollut kukkapenkki toisesta suunnasta. Huokailin vain tuolla pihassa, enkä tiennyt mihin kamerani kanssa olisi mennyt.
Talossa oli toisessa päässä, yläkerrassa pitsikamari ja ulkorakennuksissa oli museoita. Toisessa käsitöitä ja astioita, toisessa oli erilaisia työkaluja. Todella paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Paljon pidempi aika olisi ollut tarpeen tuossa paikassa.

2 kommenttia:

  1. Hei! Olipa mukavaa, kun kävit sivullani. Löysin vierailusi kautta blogisi. Pikaisesti katselin ja taatusti luen juttujasi tarkemmin ja saan ideoita omaan puutarhaamme.

    VastaaPoista