perjantai 23. elokuuta 2013

Klapit ja vieraat

Tämä urakka on saatu vihdoin järjestykseen. Teetti yllättävän paljon työtä siivota kaadetut koivut pois pihalta. Monta iltaa siinä meni, kun töiden jälkeen ennen pimeän tuloa halottiin rungoista syntyneet palat, kuljetettiin ne kasalle kuivumaan, haketettiin oksat ja vietiin lehdet kompostiin. Tuossa kuormalavojen päällä meillä oli halkaisukone, johon nostettiin aina halottavat koivunpätkät. Jokaisen kolmen koivun kanto vielä näkyy, niitä pitää jonkin verran vielä pienentää. Lavat on vielä siirrettävä pois ja puutarharyhmä tuotava takaisin. Voiton puolella kuitenkin ollaan.
Yllättävää oli, että istutukset ja aita koivujen juurella säilyi rikkoontumatta. Mieheni osasi taitavasti pätkiä koivut ja tipautella ne noille kiveyksille osumatta tähän aitaan. Siemenistä kasvattamani valkoiset alppikärhöt säilyivät ihan ehjinä. Aita ollaan tosin poistamassa ja tilalle tulee uutta, mutta siitä huolimatta.
Klapeja tuli melkoinen pino. Kolme kuormalavaa on alustanan ja näitä on kolmessa rivissä tässä, kaksi vain näkyy kuvassa. Takana oleva rivi jää tuon keskimmäisen taakse piiloon. Tehtiin tarkoituksella keskeltä korkeampi, niin saa hieman harjaa pressuun syksyllä, kun puut peitellään talveksi. Ovat sitten mukavat polttaa vuoden päästä talvella takassa.
Tässä vielä meidän aamuiset vieraamme. Aamukahvipöydässä puoli seitsemän maissa totesin, että naapurin pellolla meni kaksi hirveä hissukseen joelle päin. Ehdittiin kamerakin etsiä, sillä ei niillä mikään kiire ollut. Pysähtyivät kuuntelemaan ja kohta larvasta tulikin paloautoja poispäin palopaikalta. Kuivaaja oli palanut naapurustossa maan tasalle yön aikana. Hirvet kääntyivät takaisin omia jälkiään ja lähtivät juosten pois. Säikähtivät autoja. Koskaan ei tiedä, mitä sitä puutarhassa tai lähimaastossa yön aikana kulkeekaan.

1 kommentti:

  1. Upeat hirvet ja hieno kuva niistä. Kyllä tuo puunkaato aina teettää hommia oikein urakalla, kunnes kaikki jäljet on siivottu. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista