Koivuja nurin

Talomme päädyssä kasvoi kaksi suurta, monihaaraista koivua sekä kolme pienempää. Tästä on aiemmin jo kaadettu yksi puu pois, mutta nuo isommat puut rupesivat olemaan jo sen verran iäkkäitä, että katsoimme parhaaksi päästä niistä eroon. Toisesta jouduttiin vuosittain karsimaan oksia, etteivät olisi hinkanneet talon päätyä. Puita ei voinut kuitenkaan kaataa suoraan, vaan ne oli saatava jotenkin pienemmissä paloissa pois. Kokonaisena kaadetun puun alle olisi jäänyt rakennuksia ja istutuksia.

Saimme käyttöön henkilönostimen, jonka avulla mieheni ryhtyi karsimaan oksia alhaalta päin nousten koko ajan ylemmäs. Paksummat ja pisimmät oksat piti sahata kahtena palana, että pysyivät tontillamme eivätkä rojahtaneet yläilmoista omenapuiden päälle. Kuvassa toinen iso puu oksittuna jo melko ylös, metsuri siellä puun vieressä.

Sitten siirrettiin nostinta ja ryhdyttiin parturoimaan toista isoa koivua.  Tästä noustiin vielä hieman ylemmäs ja sitten runkoa ryhdyttiin pätkä kerrallaan leikkaaman lyhyemmäksi. Hyvä oli, että hommaan ryhdyttiin. Tästä puusta löytyi tumma sisus jo melko korkealta, siitä toisesta alempaa. Kaadoimme samalla menetelmällä vielä keskimmäisen noista kolmesta pikkupuusta ja näin jäljelle jäi vielä kaksi koivua kasvamaan. Nyt onkin edessä sitten melkoinen puusavotta, että noista kaikista risuista pääsee eroon. Vaikka paikka kaataa nuo puut oli ahdas, onnistuimme hyvin vähillä vaurioilla saamaan puut pieniksi. Omenapuista katkesi vain yksi pieni oksankärki, alhaalla ollut oleskelualueen aita säilyi ehjänä ja kärhöt siinä saivat vain sahanpurua niskaansa. Talon vieressä oleva kukkapenkki sai oksia päälleen, mutta luulenpa senkin sieltä virkoavan entiselleen - ainakin ensi keväänä. Se oli joka tapauksessa menossa remonttiin.

Aita jälleen kasvamaan

Etupihamme koristearoniapensasaita oli kärsinyt talven jäljiltä. Tähän saimme sitten kunnon ohjeet ja niiden kanssa tässä ollaan työskennelty pitkin kesää. Vielä olisi hieman jäljellä, mutta sanoisin, että voiton puolella ollaan.

Koko aita leikattiin 15 cm korkeudelta ja haketimme sen puutarhaamme kateaineeksi. Polku kompostille pysyykin hyvin ruohottumatta, kun hakekerros peittää sen.

Muistan hyvin sen kauniin  viikonlopun, kun tämän asian tiimoilla kumartelimme ohikulkijoiden huviksi. Olo oli kuin selkäänsä saaneella, kuten niin monta muutakin kertaa kesän mittaan tämän aidan kanssa on käynyt, mutta niin vain on nekin lihakset parantuneet. Aitaa kasteltiin ja lannoitettiin. Olen tähän mennessä perannut tuon aidanjuuren kolmeen kertaan tänä kesänä.

Seuraavaksi saimme kasvuun lähteneen aidan juurelle levitettyä kuorikkeen. Aita on lähtenyt mahtavaan kasvuun ja siitä on jälleen tulossa kaunis aita tien varteen. Mutta on sen kanssa joutunut töitäkin tekemään todella paljon. Levitimme jo syyslannoitteen aidalle tuonne kuorikkeen alle ja kastelimme aidan ennen kuorikkeen levittämistä. Seuraavaksi kuorikkeen alle levitettiin paksuhko kerros sanomalehteä, jonka päälle kuorike. Näin pitäisi sitkeimpienkin rikkaruohojen pysyä pidempään poissa. Millään en raaskinut ostaa mitään kangasta tuolle aitamäärälle tuonne kuorikkeen alle vaan turvauduimme vanhaan, hyvään sanomalehtitemppuun. Piti vain haalia lehtiä ensin.

Levityspuuhien aikaan tuuli melkoisesti, joten piti olla asialla sanomalehtien ja kuorikkeen kanssa. Kuution kuorma kuoriketta levitettynä ja vielä on lyhyempi aita ilman katetta. Siihen tarvitaan kuitenkin uusi käynti puutarhalla. Mahtavaan kasvuun aita on kyllä lähtenyt. Ja meillä tuoksuu ulkona ihanasti männylle!

Tuo kauniin männynkuoren värinen kuorike hankittiin Lakeuden Vihertaimistolta. Tässä vielä kuva heidän näytepuutarhastaan, jossa pistäydyin kuorikekuorman hakureissulla. Olemme saaneet heiltä todella hyvät ohjeet aidan kunnostamiseen ja niillä ohjeilla aita on kasvanut ja haaroittunut. Hyvin palveleva taimisto, kehtaa esittää tyhmiäkin kysymyksiä ja saa ihan asiallisen vastauksen.

Lapionpistoja

Lapionpistoja on puutarhablogini, jossa käydään läpi muutoksia meidän puutarhassa. Meillä ei juuri koneilla pysty puutarhaa muokkaamaan, vaan kaikki tehdään lapioimalla. Ja melkein joka kerta se lapio kalahtaa kiveen tai kallioon. Ei aina niin helppoa, mutta välillä se kalliokin kukkii kauniina.