torstai 24. huhtikuuta 2014

Penkin reunus uusiksi

Takapihallamme tehtiin leikkimökin läheisyyteen penkki lapsille aikoinaan. Saivat siinä kasvattaa omaa kukkamaata. Lapset kasvoivat ja penkki siirtyi äidille. Ajan saatossa kivet ovat sammaloituneet ja yksi kerros on vajonnut maahan.

Mieheni sitten innostui hävittämään nämä kivet jonkun toisen tontille ja tänään tempaisimme tällä työmaalla. Meillä on toisenlaisia kiviä muualla puutarhassa, joten kyllä nämä voikin vaihtaa.
Purkasimme kivet puutarhatraktorin kyytiin ja ajoimme kaksi kuormallista pesupaikalle. Maahan vajonneet olivat vähän lujassa, mutta lähtivät lopulta nekin pois.
Painepesurilla kivistä tuli jälleen ihan siistit ja matkaavat tästä kiertoon muualle. Aluksi olin vähän haikealla mielellä, kun myi minun reunakivet pois, mutta olikin nämä aika jo pestä kunnolla. Nyt olisi sitten jälleen kukkapenkki vailla vähän muokkausta ja uutta reunaa.

2 kommenttia:

  1. Uskon että oli haikeakin mieli. Meillä lähti muutama vuosi sitten aikansa elänyt leikkimökki kierrätykseen tuttavien mökille, niin se aika muuttuu, mutta tilalle tulevat uudet ja erilaiset tuulet. Joku sai hyvät kivet, kun näitte noin paljon vaivaa, että uusi omistaja sai ne pestyinä. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
  2. Meillä on noita samoja kiviä kahdessa kukkapenkissä. Niissä ei ole vielä näkynyt sammalta. Ne on ollu nyt 10 vuotta tuossa pihalla. Mukavaa kevään jatkoa !

    VastaaPoista